lauantai 29. joulukuuta 2012

repetition is the mother of all learning

Syvälliset ja eräällä tavalla epäonnistuneet seksikokeilut on siis haudattu taakse ja kaverisuhteet suurin piirtein saatu takaisin ruotuun, mutta eihän homma ikinä ole niin yksinkertaista kuin toivoisi. Huonomaku lähti illastamaan Akun kanssa ja tiedossa oli ehkä muutama tuoppi. Noh, matkalla Aku törmäsi kavereihinsa ja kutsu tuli viereisen baarin yläkerran privabileisiin, mahtava kokemus, mutta ehkei otollisin päivä juuri nyt.

Se mikä ehkä eniten pisti silmään kyseisissä partyissä oli huumeiden ja eräänlaisen agression läsnäolo joka puolella. Muutenkin täällä poltellaan pilveä jatkuvasti ja se rupeaa pikkuhiljaa kyllästyttämään, Aku mukaan lukien. Huonomaku ei ole mikään siveyden sipuli ja sillon tällöinen pilvenpoltto on ok, mutta tarvitseeko sitä ihan joka päivä kuljettaa taskussa?



 Lisäksi Akussa rassaa se, että Akun spliffin polttelun jälkeen, kun Huonomaku totesi että lähtee kotiin, niin hän rupesi ehdottelemaan. On kummallista että juuri 12h aikaisemmin käyty keskustelu jossa todettiin että eilinen seksi oli virhe ja SE EI TULE ENÄÄ TAPAHTUMAAN (ja tämän Huonomaku toisti monta kertaa), niin saman tien Aku alkaa ehdottelemaan uudestaan ja vonkumaan edes suudelmaa... Huonomaku pysyi vahvana- ei herunut halausta enempää. Oikeastaan, koko mies ei enää kiinnosta ja jos oikein julmasti sanotaan edes kaverina, Aku on kasvanut joksikin jota Huonomaku ei enää tunnista tai kunnioita.






perjantai 28. joulukuuta 2012

international crisis

Huonomaku on maailmalla matkaamassa. Tällä kertana kohteena klisheiden valloittama Lontoo. Back in the days- monta monta monta vuotta sitten Huonomaku hyvin nuorella iällä deittaili erästä englanilaista nimeltä Aku (juttu päättyi Huononmaun päättämään ’breikuppiin’). Näin myöhemmin Aku on ollut hyvä ystävä, jota Huonomaku lähti kaverimielessä tapaamaan.  Yllätys yllätys yksi yö pikku baari kierroksen jälkeen päättyi siihen sun tähän  ja seuraavana aamuna koitti morkkis ja tunne siitä että hyvä ystävyys on pilattu. 



Englantilaiseen tapaan Aku halusi keskustella asiasta hyvinkin syvällisesti. Huonomaku oli seksin jälkeisenä päivänä siis hyvinkin hiljainen (ja darranen) ja kuulemma hyvin confusing (se miten monta kertaa sama asia täytyy sanoa on vielä epäselvää, mutta ilmeisesti hyvin monta). Kaiken sen sängyssä tapahtuneen sössötyksen jälkeen- ei ihan kuitenkaan Mark Darcy tyyliseen ’’Please may I come’’ jälkeen ongelma oli siinä että Huonomaku halusi liian romanttista seksiä. Ilmeisesti friends with benefits tyylisessä seksissä tulisi harrastaa rajua pampampam seksiä, mutta miksi harrastaa seksiä niin ettei se tunnu miltään?

Tähän sitten kermakannuna päälle se että Aku toisti moneen kertaan i love you i love you ja pyysi sanomaan ''tell me you love me in anyway''.. Ilmeisesti friends with benefits tyylisessä seksissä tulisi harrastaa rajua pampampam seksiä, mutta jos ei tykkää niin miksi pitäisi tuntua siltä että olisi konekiväärin maalitaulu..
  
Huonomaku sai kuunnella puhelimessa 20min saarnan siitä kuinka koko homma oli hänen penikselleen sekavaa (ei pampam luontoisen seksin takia) ja luonnollisesti Huononmaun vika. Koko puhelu oli hyvin sekava, sillä vaikka Huonomaku sanoi Akulle että koko juttu oli virhe ja se oli yksi kerta ei tehdä sitä uudestaan ja ollaan kavereita, niin Aku silti käänsi koko homman omaksi hyväkseen ja teki itsestään ns. homman 'selvittäjän' toistamalla Huonomaun sanoja. Vaikea selittää, mutta ymmärrätte varmaan.

Mitä tästä taas opittiin? Älä harrasta seksiä ystäväsi kanssa, vaikka sen syvempiä tunteita ei olisikaan.. On mahdotonta että kaksi ihmistä kokisi asian täysin samanlaisena.

lauantai 22. joulukuuta 2012

Go YLE Pohjanmaa!



Karijokelaiset saivat munan seisomaan

Karijokelaismiesten talvipäivänseisauksen tempaus onnistui. Pöydälle nostetut munat saatiin pysymään pystyssä, kuten vanhempi ammattilainen oli ohjeistanut.




Talvipaivanseisauksen aikaan kananmuna pysyy pystyssa
Näin seisoo todistetusti karijokelaisten muna talvipäivänseisauksen tempauksessa. Kuva: Perttu Virtanen
Karijokelaisessa liikkeessä harjoiteltiin kananmunien seisottamista pitkin aamupäivää. Taustalla oli vanhemman herrasmiehen kertomus siitä, että talvipäivänseisauksena se on mahdollista. Mies on kuulemma testannut asiaa jo 40 vuoden ajan.
- Silloin maapallo kierähtää akselinsa ympäri ja on jotenkin kuolleessa kulmassa silloin, kertoo yrittäjä Perttu Virtanen.
Legendan mukaan munan voi saada seisomaan talvipäivänseisauspäivänä tänä vuonna tarkalleen ottaen klo 13.14 ja sitä ennen ja jälkeen parin tunnin ajan. Ja kyllä - se piti paikkansa. Eilisissä harjoituksissa seisonta ei onnistunut, tänään onnistui.
- Minä ja Tauno saatiin munat seisomaan. Ilman apuvälineitä. Tänään se oli selvästi vakaampaa ja muna oli tasapainoisempi kuin eilen. Toinen munista tosin kaatui sitten, kun se oli kaapin päällä, jota joku heilautti, selittää Perttu Virtanen.
Toinen muna jäi seisomaan ja sille on riittänyt Karijoella ihmettelijöitä ja valokuvaajiakin perjantain aikana.
- Jos joku sitä tönäisee, rangaistuksena on siivous.
Mitään varsinaista tekniikkaa munan seisottamiseen ei karijokelaisten mukaan tarvita.
- Paitsi että kädet eivät saa kovin paljon täristä, toteaa Perttu Virtanen.
Legendan mukaan temppu voi onnistua myös syys- tai kevätpäivän tasauksen aikaan, mutta tieteellistä faktaa asialle on vaikea löytää.

Yle Pohjanmaa

perjantai 21. joulukuuta 2012

joululahja halvalla

Bambuinen dippitarjotin


Bambuinen dippitarjotin
Myyjä
JKoskinen (41) Tämä käyttäjä on tunnistautunut
Tämä käyttäjä on tunnistautunut. Lue lisää »
Kohdenumero 248418249
Lukumäärä 1
Osasto

Tarjoiluastiat

Ilmoitettu 18.12.2012 22:34:43
Sulkeutuu 17.01.2013 22:34:43
Tai 5 minuuttia viimeisen tehdyn tarjouksen jälkeen
Lähtöhinta 1.00 €
Hinta nyt 10.00 €
Minimikorotus 1.00 €



Kuvaus
Myytävänä täysin uusi (=käyttämätön), pääosin ympäristöystävällisesti bambusta valmistettu dippitarjoiluastia/-tarjotin.

Saatu lahjaksi vuosia sitten naiselta, johon olin ollut ihastunut aivan liian pitkään, mutta juutuin sataprosenttiselle friendzonelle. Kuunneltuani vuosia lähinnä valitusta siitä kuinka kaikki miehet ovat paskoja (paitsi minä) ja kuinka kuitenkin niiden kanssa on pakko harrastaa mitä irstainta seksiä (paitsi minun kanssani), sain syntymäpäiväksi tämän hienon (ympäristöystävällisen) tarjoiluastian.

Joka on nähnyt hirvittävästi käyttöä. Tai siis ei.

Nyt noin viisi-kuusi vuotta myöhemmin, opittuani ajattelemaan penikselläni, en ole tuosta naisesta mitään kuullut. Naimisiin on kuulemma mennyt - sen jälkeen kun pani yhtä parhaista kavereistani. Tai mistäs tiedän, vaikka vieläkin - mutta en välitä. Välitän lähinnä siitä, että tämä rumilus vie liikaa tilaa keittiöni astiakaapissa ja en ole ihan vähään aikaan pitämässä mitään kotibileitäkään joissa mitään dipattavaa tällaisiin astioihin voisi laittaa. Lets face the facts, dipattavat tässä taloudessa eivät yleensä ehdi tarjottimelle asti. Tai ainakaan vieraat eivät välitä hienoista asetteluista. Syöttöpussin kaipaisivat. Itseasiassa, tämä voidaan vaihtaa myös 3-4 hyväkuntoiseen syöttöpussiin (karjatilalliset huomio!).

Tarjottimesta vielä sen verran, että kokoa löytyy sen verran, että mikään heteromiesten äijäillan juttuhan tämä ei ole. Tähän varmaan akat pilkkovat mielellään porkkanoita, varsisellereitä ja kurkkua - ja tarjottimessa oleviin (pesua varten irrotettaviin) ruostumatonta terästä oleviin dippikulhoihin sitten laittavat jotain vähärasvaista kermadippiä. Sitähän ei kovin paljoa tarvita, sillä kulhot nyt vetävät ehkä saman verran dippiä sisäänsä mitä flunssaisena tulee räkää ulos nenästäni.

Jos tästä jotain hienoa on sanottava, niin onhan tää aika hienosti tehty. Eli käy hyvin naisteniltojen ihastelun kohteeksi pöytäkattaukseen, jossa ruostumaton teräs kohtaa ympäristöystävällisyyden ja kuitupitoiset eväät. Plussaa myös siitä, että laatikon pohjassa on vielä Stockmannin tarra (siinä Made in China -tarran vieressä), joka varmasti osoittaa sen, että tämä jos jokin on takuulla halpa tuote huudettavaksi ilman hintavarausta.
Ja jos Anu huudat tän, saat sitten hinnasta 50% alennusta (paitsi postikuluista).
Kuntoluokitus Uusi

Maksaminen ja toimitus
Toimitustapa Posti, nouto
Toimituskulut Suomeen 25,00 €
Muut toimitusehdot Korkeat postikulut johtuvat siitä, että tämä on paitsi painavahko, myös vittumainen pakata. Ja olen laiska. Noutakaa, olkaa kilttejä.
Maksutapa tilisiirto, käteinen
Tuotteen sijainti 00510 HELSINKI
Myyjälle esitetyt kysymykset (4 kpl)

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

rasitusvamma

Epäusko, epätoivo, epätodellisuus, optimistisuus, pessimistisyys, realismi, usko, toivo, rakkaus, turhautuminen, ymmärrys, epäselvyys etcetcetc.. Miehet eivät ole hyväksi, ne tekevät olon sekavaksi ja ajatukset rasittaviksi. Adonis vastasi Huononmaun viestiin oman tyylinsä mukaisesti kohteliaasti, mutta kuitenkin ehkä hieman flirtisti, selkoa ei vain voi saada ja se tekee Huononmaun aivan h-u-l-l-u-k-s-i. Pitkät joulupyhät eivät auta asiaa ja on ehkä pakko lähteä tuulettumaan ulkomaille.


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Teerenpeliä..

Huonomaku vietti lauantain Adoniksen (ja hänen kahden kolleegansa) kanssa, joka on löytänyt tiensä pois pienestä mustasta kirjasta. On se kyllä niin jännä miten Kreikkalaiset miehet ovat niin erilaisia ja ilmeisesti myös suurta herkkua suomalaisille miehille. Huonomaku oli Adoniksen ja tämän kaverin Billin kanssa Teerenpelissä viettämssä iltaa (Bill on naimisissa oleva yhden lapsen isä).


 Huonomaku ei tiedä onko Teerenpelistä tullut homojen suosima paikka mutta Huononmaun seuralaiset saivat yllättävän paljon huomiota miehiltä. Huononmaun äiti myös kommentoi että suomalaisten miesten ujous muuttuu helposti mustasukkaisuudeksi ja sitä kautta uhoamiseksi kun he näkevät suomalaisen naisen ulkomaalaisen miehen seurassa, ehkä näin ehkä ei.

Huonomaku on nyt sitten ehkä hieman ihastunut Adonikseen ja tämän herrasmiesmäisyyteen, sillä sitä on saatavilla harvoin. Ei se lomamökki kreikassa huonolta kuullosta ja kuten nämä miehet totesivat suomalaiset ovat 'potential greek speakers' hyvän lausumisen ansiosta. Sulatellaan sulatellaan, jos vaikka joulussa olisi vähän taikaa tänä vuonna...



perjantai 14. joulukuuta 2012

Poliisi on (poika)ystävä

Keskiviikkona Huonomaku oli työpaikan pikkujouluissa, yhtenä etappina Manala. Ensin ihmeteltiin mitä ziljoona poliisiautoa tekee Manalan edessä, mutta Poliziothan olivat vain öisellä pizzan haku reissulla.

Jos joku nainen kokee suurta viehätysvoimaa poliiseihin, eikä niitä tunnu löytävän niitä selvinpäin Huonomaku ehdottomasti suosittelee Manalaa ja söpösti hymyilemistä pöydän takaa, samalla kun tarkastelee kassalla asioivan Poliisin varustusta. (Pata-Ässästä löytyy Poliiseja viihteeltä, mutta siellä käyvät Poliisit voivat olla hieman väkivaltaisen oloisia, kuitenkin onneksi näillä on yleensä seurassa mukana suojeluvietin omaavia Poliisikavereita)



sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Avioliitto 0 Huonomaku 1

Hohhoh, Huonomaku oli juuri ystävänsä läksiäisissä ja paikalla oli vanhoja luokkakavereita. Paikalle saapui myös eräs Brittiläinen mies, joka meni naimisiin 4-vuotta sitten ja on nyt kahden lapsen isä (viimeisin syntyi kuukausi tai kaksi sitten), kutsukaamme tätä herraa Hobitiksi. Hobitti kertoi samantien että hänen avioliittonsa on kriisissä/avioero aiheellinen ja on siihen syyllinen.



Avioliitto, Sinkkuelämän elokuvassakin todetaan että kaikki oli hyvin siihen saakka kunnes mentiin naimisiin.. Huononmaun ei tarvinnut jäädä ottamaan selvää mistä syy johtui, sillä se asteli sisään tunti myöhemmin. (Heti sen jälkeen kun Hobbitti oli määrätietoisesti kysynyt ''Wanna go and fuck?'' Kiitos, mutta ei kiitos- rajana ovat viimeistään avioliitossa olevat, lapselliset miehet). Syynä siis 22v tyttö, joka kuulema tekee Hobitin paljon onnellisemmaksi kuin hänen vaimonsa ikinä pystyy. Kun Huonomaku kysyi no entäs vaimo- I don't care. Entäs lapset- I don't care.

Sanotaan nyt niin, että tämän illan aikana ajatus avioliitosta ja miehistä ei ainakaan vahvistunut. (Brittimiehet pääsivät myöskin nono listalle)


lauantai 8. joulukuuta 2012

Memory lane..

Ehdottoman suuri kiitos Lätkärunkulle, joka piristi taas tätäkin aamua. 



Memories,
Like the corners of my mind
Misty water-colored memories
Of the way we were

perjantai 7. joulukuuta 2012

Tiesitkö tämän?

Tiesittekö että, sanalla parru on (ainakin) kaksi merkitystä- se voi tarkoittaa baaria tai stondista. Naapurimaamme virossa ''Kulli'' on naisen nimi.

http://www.maniacworld.com/strange-world.html

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

same ol' same ol'

Huoh, paluu maantasalle, ei innoittavaa vastausta Adonikselta. Huonomaku on tietoinen että Linkedin ei ole Facebook tai tekstiviesti jossa viestitellään aktiivisesti, mutta kuitenkin. Täytyyhän sitä elämässä jotain odottaa innokkaasti. Etenkin kun on kyse Adoniksen mahdollisesta treffipyynnöstä! Kuitenkaan sitä ei ole vielä kuulunut, on se jännä että ensin ehdotellaan, mutta sitten ei vastatakkaan ja loppujen lopuksi vain vituttaa. Turhankin tuttu kuvio...

kuolleita gladiatoreita...

Huonomaku alkaa olla pikkuhiljaa Kataisen kanssa samoilla viivoilla kreikkalaisten (lainojen) suhteen. "Tämä on sama juttu, jos minulta kysyttäisiin, voisinko joskus 20 vuoden kuluttua lentää kuuhun, sanoisin, että voisin harkita. Eli tässä ei ole tapahtunut mitään muutoksia Suomen politiikassa Kreikan lainojen suhteen". Miehen löytäminen taitaa kestää yhtä kauan kun selvitys siihen pääseekö kuuhun vai ei. Huono maku voittaa jälleen, sillä se pysyy ilmisen uskollisesti samana oli kyse maasta tai toisesta.

tiistai 4. joulukuuta 2012

uuu kahvipyyntö

Positiivisena yllätyksenä Adonis laittoin viestiä Huonollemaulle ihanan herrasmiesmäiseen tapaan ja sanoi että olisi kovin mukavaa käydä Huononmaun kanssa vaikka kahvilla. Huonomaku vastasi että se kuulostaa hyvältä. Odotellaan odotellaan jospa sieltä tulisi ehdotusta päivään tai toiseen. 'Vanhempien' miesten kanssa ei muka tarvitse pelata pelejä, mutta ei nyt saa olla liian ehdotteleva.. Jää nähtäväksi- kuitenin kerran jo tässä tullut ilmi että ei se 80-luvun toinen puoli niin paljon vehreämpi ja viisaampi ollut..


Ja ei, Huonomaku ei ole koskaan ollut oikeilla kahvitreffeillä. Kerran yritys oli kova, mutta treffiseura oli niin jäätävää että sitä ei sitten kumpikaan juonut sen tunnin aikana yhtään mitään..

maanantai 3. joulukuuta 2012

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Adonis Adonis Adonis on my miiiiiiind....

Elämässä tulee sellainen hetki, kun tulet 'vanhaksi'.Sehän on tunnettu fakta että naisen henkinen ikä on hieman vanhempi kuin miehen. Joten Huonomaku ja Goottilesbo listasivat Adoniksen inspiroimana miksi vanhempi mies voisi olla parempi vaihtoehto?:

1. Millon joku mies on ostanut jotain sinulle?ainakin se on todennäkösempää et sinulle ostetaan jotain jos mies on vanhempia, koska
2. luultavasti työvuosia on kertynyt enemmän ja hän saa enemmän palkkaa
3. Vanhemmat miehet ovat kokeneempia- ei vaan punkassa vaan naisissa ja ymmärtää että meille pitää joskus ehkä ostaa jotain konkreettista/positiivisesti yllättää
4. Naiset ovart henkisesti ja fyysesesti muutenki kehittyneempiä, niin vanhempi mies mukavasti tasapainottaa
5. Vanhemmat miehet ovat suorempia ja osaa ilmaista itseään ehkä hieman paremmin kuin nuoremmat
6. Heidän kanssaan ei tarvitse pelata pelejä
7. Heillä on yleensä maallista omaisuutta kuten auto, kämppä, vaatteet
8. Heidän ei tarvitse olla viihteellä joka ikinen perjantaina ja lauantai
 
Huonomaku kuitenkin itse pyrtkii pysyttelemään siinä 10-vuoden ikäeron kieppeillä, liika on kuitenkin aina liikaa. 
 

lauantai 1. joulukuuta 2012

Kreikkalainen Jumalani

Onkohan helmikuun ennustus sittenkin voinut olla oikeassa? Ennustuksessa luvattiin että loppuvuosi olisi paljon parempi ja Huonomaku on huomannut, että tällähetkellä vitutus on laskenut lähes nollaan- tietenkin ajoittain on pientä kiirettä, mutta marraskuu se vasta oli perseestä- ei vain miesten suhteen, mutta muutenkin.

Miehistä puheenollen... Huonomaku sai Linkediniin pyynnön entiseltä asiakkaaltaan, joka oli maailman kohtelian herrasmies- ainakin kenet Huonomaku on koskaan tavannut. Olkoot hän kutsumanimeltään Adonis. Adonis ei ollut lähettänyt pyyntöä kenellekkään muulle Huononmaun työkavereista, vaikka he olivat enemmän tekemisissä hänen kanssaan.. Hmmm ja vähän toiveajattelua näin Joulun kunniaksi. (todellista syytä miksi hän Huononmaun pyysi verkostoonsa jää varmasti ikuiseen tietämättömyyteen, mutta vaikka onkin huono vuosi takana, niin ei saa masentua- kohta tämä on ihi!) 30+ mies voisi olla juuri se mitä Huonomaku tarvitsee, ihana Kreikkalainen Jumala kuulostaa oikein makoisalta lisältä elämään. 


Tosin voi olla että Adonis näki että Huonomaku oli käynyt katsomassa hänen profiiliaan Linkedinissä ja lähetti pyynnön vain säälistä. No tämä jää nähtäväksi, mutta alkulämmittely ''mitä kuuluu'' viesti on lähetetty. Töytyy kuitenkin tunnustella vähän jään pintaa, ennen kun lähtee moottorikelkalla tuulettelemaan...





tiistai 27. marraskuuta 2012

Silmä silmästä

Ikuinen pimeys on hetkellisesti vaatinut veronsa. Huonoamakua kyllästyttää a) huono maku ja b) kaikki. Mikään ei innosta ja kaikkea on yritetty. Turhien juhlavaatteiden osto- ei nappaa. Turhien urheiluvaatteiden osto- ei nappaa. Uuden kännykän osto- ei nappaa. Miehet, ei nappaa. Onneksi pakkaset ja lunta on pikkuhiljaa luvassa, jos tämä ikuinen syksy ja jatkuva muta viimein hellittäisi tai hallattaisi.

Ei varmaan tule yllätyksenä, että Huonomaku ei hirvittävän innokaasti odota Joulua?

Huonomaku ryhtyy pinnalliseksi ja menee perjantaina ottamaan muutaman ripsenpidennyksen,  vaikka vannoi ettei niitä koskaan tule. Kauneushan on katsojan silmässä, ehkä siis myös Huonollamaulla olisi lumoava(mpi) katse, jos olisi muutama räpsräpsripsi. Onhan se kuitenkin niin  kyllä niillä silmillä on merkitystä.

Lisääkin jännitystä miesten 'metsästyksessä' on luvassa, sillä työkaveri on lupautunut järkkäämään ihan oikeat sokkotreffit...sitten joskus..


kjähkjähkjäh

lauantai 24. marraskuuta 2012

Nettideittailun salat


Nettideittailu ei kyllä jätä tylsäksi, mutta omalla tavallaan kuitenkin kylmäksi. Lämpöä olisi tarjoilla tavalla sun toisella, mutta kuitenkin väärällä....

''pikku kysymys vaan
moikka nappaisko osallistua http://studiofavela.wix.com/studiofavela
jos nappaa niin laittele viestiä tulemaan. :)''




Vaikka puute kolkuttaa ovelle ja rahat mysteerisesti kaikkoavat tililtä, niin ihan näin epätoivoiseksi sitä ei kuitenkaan ryhdytä. Huonomaku ei muutenkaan ehkä ole sitoutumisleikkeihin innostunut- ei ole tullut kokeiltua, mutta lievänä kontrollifriikkinä ajatus eräänlaisesta alistamisesta ja siitä ettei pääse vapaasti liikkumaan oikein houkuta.. 





Huonomaku keskusteli ja perehtyi asiaan hieman syvällisemminkin Lätkärunkun kanssa, ja yhteistuumin täytyi todeta että nämä leikit eivät vain ole meitä varten ja olemme ilmeisen rajoittuneita ja tylsiä taviksia seksin suhteen.



 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Kun kaipaat totuutta

Enää ei kannata miettiä rakastaako vai eikö rakasta, sillä totuus löytyy oraakkelilta. Lintukoto tuo (iki)vanha, tuttu ja turvallinen tietää kaiken, ainakin melkein.

http://www.lintukoto.net/viihde/oraakkeli/

maanantai 19. marraskuuta 2012

kommando PT nähty taas

Tänä aamuna kun Huonomaku ajoi töihin lepralainen PT yllätti jälleen. Hän pyöräili kommando asussaan haipakkaa jonnekkin. Kotikulmatkaan eivät ole enää turvallisia....

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ruokakaupassa

Huonomaku harppoi nopein askelin tänään K-ruokakauppaan pikaisille ostoksille, omalla tavallaan Huonomaku kiinnitti huomiota huvittavasti pukeutuneeseen pyöräilijään, joka tuli Huononmaun perässä kauppaan. Hetken päästä tämä pyöräilijä pysäytti Huononmaun ''hei anteeksi'', dudduduu siinä se seisoi, muisto erittäin kiusallisesta venyttelytuokiosta viimeiseltä personal trainer sessiosta.


Huonomaku on onneksi kuitenkin sen verran omalla tavallaan fiksu että muisti aikoinaan sanoneensa muuttavansa ulkomaille ja katosi sen siljan tien PT sessioista. Tarinassa pysyttiin ja ulkomailla edelleen asustellaan.








Hämmentävää kyllä kommandopioon sonnustautunut lepralainen PT näytti tällä kertaa ihan hyvältä. Selkeästi puutteessa, etenkin kun Romeokin tuli heitettyä ulos ilman seksiä, mutta ehkä ihan hyvä niin- ei siitä kuitenkaan olisi mitään tullut.


Word of warning siis, edes kaverin läheisessä ruokakaupassa ei olla enää turvassa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

jokamiehen kirous

Jokamiehen kirous eli siis lörppis pakottaa ajautumaan nuorempaan lihaan. Liian monet lörppikset on nyt tullut todistettua ja tämä pikku probleem kyllä ajoittain ketuttaa. Pikaisena yhteenvetona Huonomaku voisi todeta, että vaikka seksi nuoremman miehen kanssa ei välttämättä aina ole ihan sitä mitä pitäisi, niin ainakin heillä seisovat (viinan, tupakan ja huumeiden kanssa läträys on todennäköisesti jäänyt vähemmälle) ja loppuhan on vain koulutuspuolen ongelma.

Naiset antavat niin monesta asiasta 'anteeksi'/osoittavat sympatiansa miehille, mutta jos nainen olisi mies jne jne ja peniksen toiminta olisi hieman vajaata, niin tuskin tulisi toista kertaa. Naiset ymmärtävät, mutta miehet eivät. 'Masentavinta' on ehkä se että monet miehet eivät edes yritä ymmärtää, vaan jatkavat itsekästä elämäänsä 'eteenpäin'- onhan siinä edelleen syynsäkin miksi alunperin naiset vain hoitivat lapsiaan.






torstai 8. marraskuuta 2012

nettideittailun salat vol whatever

Huonomakuhan on nyt sanonut sopimuksensa irti miesten suhteen, eli myöskään nettideittailu ei kiinnosta. Onneksi kuitenkin on Nti. Posti joka pelastaa illan ja jolle oli saapunut seuraavanlainen viesti:

Sinuun haluaisi tutustua kaikin puolin sivistynyt ja aikaansa seuraava mies joka on:
Avoin
Romanttinen
Lapsirakas
Lapseton
Rehellinen
Huumorintajuinen
Musikaalinen
Uskollinen
Hyväsydäminen
Salonkikelpoinen
Perhekeskeinen
Omaa naistaan kunnioittava
Hölmöilevä luppana
ym ym.. tarjous vain Teille,tänään.


Kiitos tarjouksesta, mutta ehkä pysytään vielä niissä tarjouksissa mitä S-etukortti tarjoaa..



PS. Huomenna on heti aamusta erittäin kuuman asiakkaan tapaaminen, vaikka nyt ei edes kiinnosta

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

päivän hakusanat

Suurinosa ihan ymmärrettäviä, mutta muutama epämääräinen yllättäjä


anakonda









huonomaku blog









millaista naista miehet haluavat









mitä mies haluaa









nussimis tarinat









teemu selänne hormoni
pullapoika









verkkopyton









cheek









eero on kusipää









michael hargis









badtasteofmen









cheek keskustelu












maanantai 5. marraskuuta 2012

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

I never want to see you again

Nyt se on tehty Romeolle on haistateltu viimeisen kerran ja herra pysynee siellä mistä tulikin. Huonomaku oli eilen tyhmä ja alkoholin alaisena, ja Nti. Postin kannustamana laittoi Romeolle viestiä ja niin Romeo tuli Huononmaun luokse yökylään.

Hommahan ei mennyt aivan nappiin, sillä viheellisesti Huonomaku kysyi mikä on syy Romeon 6kk pituisiin mykkäkouluihin- no syinä oli joku toinen tytsy ja ''emmätiiä perus kaikkee tekemistä''. (Eli ensin 3vuotta Huonomaku teki töitä saadakseen pikku-romeon eloon ja 2minuutin onnistumisen jälkeen Romeo luulee olevansa mikälie Don Juan ja kykenee panemaan mitä tahansa). Whatever.

Romeohan on ollut aina se joka lähettää 'I love you' 'Rakastan sinua' jne lässytys viestejä EI Huonomaku. Romeo kommentoi että ehkä Huonomaku ottaa asian hieman vakavammin kuin hän. (Vaikkakin edellisenä viikonloppuna Romeo oli sitä mieltä että ''ehkä niistä asioista voisi puhua''). What the fuck ever. Huonomaku totesi että nyt riitti ja ''huomenna kun lähdet tosta ovesta, en tahdo nähdä sua enää ikinä''.

Romeo vielä ihmetteli miksi Huonomaku oli niin vihainen, johon Huonomaku totesi ettei jaksa edes enää selittää sillä se on aivan turhaa.. Ehkä kukatahansa muu ymmärtää että yli 3vuoden pituinen asioiden venkslaus sai viimein luvan päättyä. Romeo vielä yritti saada kättänsä pöksyihin, koska ilmeisesti on sen verran vajaa ettei ymmärtänyt että ehkä tuollaisten keskusteluiden jälkeen ei enää harrasteta yhtään mitään, ikinä.

Kaikkihan on ollut alusta alkaen 'selvää', mutta kun on ihminen josta välittää ja tykkää on vaikeaa nähdä mitä muut näkevät, se kun haluaa ajatella toisesta pelkkää hyvää on ilmeisesti kaiken pahan alku ja juuri. Ihminen on itsekäs eläin, joka loppupeleissä ajattelee vain omaa parastaan.



torstai 1. marraskuuta 2012

Mikä maksaa?



Hetkellinen positiivisuus on räsäytetty taas maahan ja tänään saavat mekaanitkot kuulla kunniansa. Yleisestikkin maailmassa taitanee olla sellainen asenne, että naiset eivät tiedä mitään autoista ja Huonomakuhan on nainen, joka ei välttämättä tiedä kaikkea autoista, mutta voi faan!

Tänään Huonoamakua pisti todellakin mietityttämään se, että mistä helvetistä sitä välillä oikein maksetaan? Huonomaku kävi alle kuukausi sitten huollattamassa autonsa ja maksoi siitä hieman yli tuhat euroa, joka ei ole mikään pikku summa! Tänään pit-stopilla auto sanoi nyyh ja hörisi epämääräisesti kun sitä koitti käynnistää. Ystävällinen keski-ikäinen virolais rekka-kuski tuli auttamaan ja totesi etta akussa on vika, jonka jälkeen toinen ystävällinen pienkorjaamon mies tuli starttaamaan Huononmaun auton piuhoilla ja naureskeli Huononmaun kiroilulle. Amiksena amisteen parissa. Suuri kiitos kuitenkin tälle avuliaalle ja vilpittömälle mekaanikolle.


Auton Huonomaku sai ajettua huoltoon, jossa se odottaa huomista aamua ja akun vaihtoa. Huoltotiskillä Huonomaku ihmetteli, että on aika kummallista, sillä monta vuotta tätä autoa on huollettu samaisessa paikassa ja koskaan ei ole kukaan edes maininnut akun vaihtoa ja nyt alle kuukauden jälkeen huollosta se sanoo itsensä irti suurinpiirtein kesken ajon... Ilmeisesti kuitenkin akun vaihto on asia mikä pitäisi itse tajuta!??!?! Minkä saatanan takia sitä autoa tarvitsee sitten siellä huollossa käyttää, vai pitääkö aina jonkun olla ensin rikki kunnes se voidaan korjata?

Miesten arrogantti asenne yleisestikkin hieman nyppii, Huonomaku voi vaan kuvitella kuinka huollonpojat hihittelevät seinien takana naiselle, joka ''ei taas tiedä autoista mitään, vaikka sellaisen omistaa'', samalla tavalla naiset voisivat samantien hihitellä miehille jotka eivät tiedä naisten alapäistä mitään vaikka ovatkin sieltä tulleet.


keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Viikon mies vol. 2

Viikon urheilija kävi jo tylsäksi.. ei noita limasia ja hieltä haisevia urheiljoita jaksa suurissa määrin kukaan. Joten osio ''viikon urheilija'' muuttukoot viikon mieheksi. Inspiroituneena radiossa soineesta Cheek ft. Jonne Aaron biisistä tällä viikolla tarkastelkaamme Cheekkiä.


Cheek, eli siis Jare, on syntynyt Vantaalla, luonteeltaan kenties tunnettu hieman koppavana ja itserakkaana miehenä, joka harrastaa naisia ja autoja. Kukapa räppäri ei... Näistä huolimatta, on sanottava että on kunnioitettavaa, että mies on pitäytynyt työssään ja jaksanut pusertaa itsenä suomalaisen räpin huipulle.

Kun Cheekin musiikkia ja lyyriikoita tarkemmin kuuntelee se aistii hyvin vahvasti miehestä, joka on  kärsinyt ja kenties kärsii edelleen sydänsuruista. Huonomaku on sitä mieltä, että sanoja tuskin on vain kirjoitettu siksi että juuri sellainen biisi on tarivttu, sillä epätotuudenmukainen kirjoittaminen on hyvin tuskaista ja epäinspiroivaa. Artistille on tärkeää osata esittää asiansa uskottavasti ja valheista ei koskaan saa totta.

Otteita Cheekin rakkauselämän ongelmista: Mä ajoin suhteen lunastukseen, viimeinen yhteinen kuva jäi juhannukseen. Nää seksipommit toimii vaan laastareina. Ei korjaudu teipil nää haavat. Annan näiden mallimimmein käyttää mua hyväkseen, ne voi päästä mun sänkyyn, muttei sydämeen. En oo tunteeton, kyl mul tunteet on, mut sun jälkeen kaikki ihan sama mulle on.

Täytyy antaa Cheek the Vantaalaiselle pojot siitä, että uskaltaa ilmaista miltä hänestä tuntuu selvinpäin. Huonomaku tietää ainakin yhden Vantaalaisen, joka ei lähiaikoina tuohon tule pystymään. Tästä miehestä voisi kirjoittaa niin paljon, mutta pysytään nyt kerrankin positiivisina. Kyllä ne mulkutkin voivat muuttua, ikävä kyllä miehet aina tulevat hieman jälkijunassa.

PS. Cheek tykkää elovenatytöistä, joten nyt kaikki blondit kyttikselle Tölööseen- jos vaikka irtois.


maanantai 29. lokakuuta 2012

Saatanallinen sunnuntai

Kiitos Romeon yhteydenoton lauantaina Huonomaku oli sunnuntaina kuin pieni sihisevä paholainen. On uskomatonta millaisia tunteita yksi henkilö voi herättää. Mainittakoot vielä että tämä yksi henkilö ei ole ilmoittanut halustaan 'keskustella asioista', joka nyt ei ole yllättävää, sillä harvoinhan nuo miehet pystyvät yhtään mihinkään selvinpäin. Tässä tapauksessa ei kyllä myöskään humalassa.



Sunnuntaina Huonomaku oli ahdistunut ja fyysisestikään ei tuntunut kauhean hyvältä. Pirun Romeo- miten joku voi ollaniin sick bastard ettei anna toisen päästä eteenpäin elämässä, eli  päättää 6kk jälkeen taas herätä henkiin. (Se on siis totta miehillä todella on tutka jonka avulla he aina löytävät juuri sen hetken, kun on ehtinyt hengittää raikasta ja uutta ilmaa ja ajatella että nyt vihdoin jatkan eteenpäin ja unohdan tuon mulkeron). Noh, kypärä päähän ja hengittelemään.


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Trick or treat



Aikaisemmassa postauksessa Huonomaku uhkaili lähtevän Kehän toiselle puolelle kalaan, koska sieltä löytyy miesten mukaan ''kivoja miehiä''. Noh, hommahan tyssäsi Nti Postin sohvalle ja ei sitä tuonne pakkaseen jaksettu lähteä rämpimään.


Hieman puolen yön jälkeen kun Huonomaku oli tyytyväisesti peiton alla juuri saamassa unen päästä kiinni, kännykkään pamahti tekstiviesti 'tuntemattomasta' numerosta. Romeohan se siellä. On se hyvä ettei lähdetty etsimään uutta Vantaan prinssiä, sillä tästä vanhastkaana ei ole vieläkään päästy eroon. Viestit menivät kutakuinkin näin:

R: Moi, miten menee?
H: Mikäs tässä, missä huitelet
R: Helsingissä baarissa, mitä itse
H: Nukkumassa
R: Voitaisiinko rakastella tänään
R: Should I stay or should I go
H: Onneksi et muista tätä enää huomenna, ikävä kyllä minä muistan
R: Oon menlkein selvinpäin!! :)
H: Halutaan molemmat eri asioita ja ainoa joka kärsii on minä
R: ehkä voisimme vielä puhua näistä asioista
H: Voidaan puhua, mutta ei tänän
R: Fair enough
H: Hauskaa iltaa
R: Jos nyt tulen sinne hellimään sua
H: Kiitos mutta olen kaverilla yökylässä
R: Tulen sinne
H: Nyt mene kotiin nukkumaan

Huonomaku on toivonut että Romeo ei katoasi elämästäutta on kut, makuinkin rasittavaa että silloin kun pientä toivoa unohduksesta on niin Romeo iskee jälleen. Voitte kuvitella, kuinka vaikeaa on sanoa Romeolle ei, kun loppupeleissä Huonomaku ei ole vielä tavannut toista Romeota joka iskisi niin syvälle. Se mitä Romeo oikeasti halusi ei voi tietää, mutta kovin sitkeästi tuo oli näkemässä, mutta on kenties hyvä että edes Romeo ei aina saa kaikkea mitä haluaa.

Pelkkää kepposta täynnä koko Halloween.




torstai 25. lokakuuta 2012

Jotkut miehet eivät kyllä edes ansaitse naista...

Ajatelkaa jos alla oleva olisi teidän miehenne puhuisi näin:


''Olisin tyytyväinen jos akka harrastaisi, vaikka juoksemista. Eipähän olisi tuollainen ylikiloinen valas, lihonnut siitä kun tavattiin melkein 35kg ja voi kyllä sanoa, että eipä paljon kiinnosta seksuaaliset harrasteet.

Lähtisin nostelemaan, mutta kun on lapsi tuon nykyään laiskan porsaan kanssa''

 Terkkuja Suomi24 foorumista, EI nettideittailun puolelta. 


KK(K)

Kehä kutsuu kulkijaa... La-illan huuma kehän ulkopuolella lähenee. Miten tähän pitäisi valmistautua?

Ensinnäkin, Huonomaku on aloittanut naaman puunaamisen jo alkuviikosta, jotta kaikki ihohuokoset on saatu kutistettua, puhdistettua ja tuunattua. Askel numero 1 kohti parempaa tulevaisuutta on siis ulkonäkö- tarkemmin sanottuna se, että tuntee olonsa kauniiksi ja haluttavaksi. Jos ei itse tunne itseään haluttavaksi, niin miksi joku mies haluaisi sinua?

Huonomaku ei itse usko vaatteiden vaihteluun, sillä se ensimmäinen valinta on yleensä se paras. Askel 2 on siis vaatteet. Tarkemmin sellaiset jotka tuntuvat mukavilta, sillä ne ovat varmasti se luotettavampi vaihtoehto, jopa miehet huomaavat alitajuisesti jos et tunne oloasi mukavaksi. Huononmaun mielestä vain huippumallit saavat kävellä epämukavissa vaatteissa, mutta miksi ns.taviksien pitäisi kun siitä ei saa edes palkkaa?

Toisinsanoen, kaiken a ja o on se että tuntee olosi mukavaksi, haluttavaksi ja jotta oikeasti tunnet halua olla jonkun uuden ihmisen edessä. Kaikista pienistä osista muodostuu kokonaisuus ja jotta kokonaisuus on hehkuva myös miesten silmissä täytyy ensin tuntea oma olonsa hyväksi.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Kehä

Goottilesbon suosituksesta Huonomaku on siirtynyt YLE areenan puolelle seuraamaan ohjelmaa ''parittomat''. Huonomaku hieman googletti ohjelmaa ja tutkaili yllättävän vikasta keskustelua. Yllätykseksi Huonomaku on jo löytänyt monta kommenttia miehiltä, jotka sanovat että hyviä miehiä on mutta niitä ei kannata etsiä Helsingistä, vaan kehä III ulkopuolelta..


'' Jotenkin vaikuttaa, että nämä naiset ovat lukeneet liikaa reginaa tai jotain vastaavaa. Suomi on täynnä mukavia, vapaita miehiä. Helsingistä niitä on turha hakea. Vapaat miehet löytyvät nykyisin kehäkolmosen ulkopuolelta. Ai niin, mutta miehen pitää olla hesasta.
''Tervetuloa vaan tänne kehäkolmosen ulkopuolelle. Täällä meitä olisi kunnon miehiä odottamassa kivoja naisia.
''Elämä on valintoja. Nämä naiset ovat valinneet koulutuksen ja uran, keskittyneet niihin. Nytkin he haluavat kiinnostavia ja älykkäitä, korkeasti koulutettuja miehiä. Niitä on vain aika vähän. Jos te oikeasti haluatte miehiä, niin muuttakaa asennettanne. Periferiassa riittää yksinäisiä miehiä, ahtaajia ja rekkakuskeja, maajusseja ja metallimiehiä. Pitää vaan uskaltaa ylittää se kehäkolmosen maaginen raja.


tiistai 23. lokakuuta 2012

Viikon mies

Aikaisemaan kirjoitukseen liittyen on aika käynnistää uusi osio- viikon mies. Tällä viikolla keskittykäämme jääkiekko..pelaajiin. Tämä henkilö todistaa, että vaikka hiusraja pikku hiljaa alkaa vetäytymään, niin naisten katseet eivät käänny ja karisma ei koskaan kuole. Tämän miehen voisi melkein luokitella suomalaiseksi kansan aarteeksi saavutuksiensa ansioista. Jos hän olisi hevonen hän olisi siitosori- veistoksellisen ja selkeän rakenteensa ansiosta hän olisi varmasti ollut suosittu periyttäjä piireissä.

Teemu on itseasiassa mies, joka on ainakin Huononmaun mielestä parantunut vuosi vuodelta. Esimerkiksi vasemmalla olevassa kuvassa Teemu on vielä äidin kultapoika junnupelaaja, kun taas nykyään hän on sänkiposkinen ja karismaattinen mies, joka varmasti (neljän lapsen isänä) handlaa nekin hommat. Tosin Huononmaun kokemukset lätkäjätkistä ovat vielä hieman kyseenalaiset.

Teemu maitopoikana <3 br="br">





Jos ei Teemu heti ulkonäöltään vakuuta, on hän varmasti viimeistään sitten joka naisen mieleen, kun astuu yhteen kymmenestä (+) mustangistaan. Muutenkin, onhan se totta, että rahalla on suuri merkitys tässä maailmassa ja myös tiettyyn rajaan asti menestyneet miehet ovat seksikkäämpiä...


Jääkiekkoilijoille on kyllä pakko antaa propsit siitä, että heidän ruumiinrakenteensa on yleisesti ottaen aika jees. Lihaksia löytyy jokapuolelta, mutta ei liikaa. Toisin kuin mäkihyppääjät he eivät pelkää ruokaa ja rikkoutumista- jos ei kestä naisen kosketusta, niin miten pärjäisi ringissäkään? Sori maratoonarit, ette vakuuta.


Teemu- voit luistella Huononamaun luokse anytime. 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Urheilijaruutu

On kenties aika tehdä pienoinen sporttianalyysi, mitä kannattaa sinkkujen kannattaa harrastaa ja mistä pysytellä kaukana.

Lätkäjätkät- Aluksi koviksia, mutta loppujen lopuksi aika pehmiksiä
Jenkkifutaajat- Vaikea kategoria... hieman arrogantteja, tietävät olevansa komeita, mutta kuitenkin pohjimmiltaan/rauhoituttuaan ihan symppiksiä.

Sleaze ball, not football.


Kouluratsastajat- gay
Esteratsastajat- Elämän tavoitteena kenties panna mahdollisimman montaa (hevosen)hoitajaa



Itämaiset taistelulajit- Kiinalaiset ja Japanilaiset ovat suhteellisen sekaisin. Voiko harrastaja olla ihan normaali? Huonollamaulla oli yksi ja se tyyppi ei kyllä osannut olla hiljaa tai ottaa vihjettä suuntaan tai toiseen ''hei mennään söpöilemään'', tai sit ei.
Moottoriurheilijat- Pieniä ja piipittäviä esim. Kimi Räikkönen
Biljardihait- sekasin, se joka jaksaa höylää keppiä ja palloa reikään päivästä toiseen, niin....

Juoksijat- aina rikki ja jonnekkin sattuu
Mäkihyppääjät- pitää varoa ettei mene rikki, anorektisen pieniä ja virtaviivaisia

Keihäänheittäjät- panisin



SCORE!