keskiviikko 30. tammikuuta 2013

The big saturday

Huonomaku on siivonnut tällä viikolla luultavasti joka päivä. Lauantaina Adonis & co tulevat Huononmaun luokse syömään ja siitä sitten eteenpäin. Adonis on siis mies jolla on puhtain kämppä, jonka Huonomaku on koskaan nähnyt, joten Huononmaun kodin täytyy olla vähintään samaa tasoa.

 Lätkärunkku sanoi kettuna jälleen viisaita sanoja- Etelänmiehiä hurmataan älykkyydellä ja tahdikkuudella ja Suomalaisia humaluudella. Lauantai on siis strictly no shots ja pelkällä viini linjalla. Adonistahan pyritään juottamaan humalaan, sillä in viina veritas.

Kiitos vielä Lätkärunkulle päivän opetusvideosta.


tiistai 29. tammikuuta 2013

Adoniksen kanssa kaksin

Huoh, mistäköhän sitä aloittaisi. Hopeakielinen Adonis on vienyt Huononmaun ajatukset aivan muihin sfääreihin vaikkei nyt ehkä ihan pitäisi innostua. Huonomaku oli sunnuntaina Adoniksen kanssa kaksisteen leffasa, mutta tämä oli aivan selkeästi set up, sillä yllättäen alkuperäisen suunnitelman muikaisesta leffaillasta johon neljän piti tulla vain Adonis ja Huonomaku pääsivät paikalle, sillä loput olivat kipeänä tai whatever. 


Kauan odotettu hetki Adoniksen kanssa kahdestaan, ai ihanaa. Hetki ennen tapaamista oli mukavan hermoja raastava, mutta kuitenkin tärinältä vältyttiin. Adonis puhui puhelimessa kun Huonomaku tuli paikalle, mutta otti meille suomalaisille hämmentävästi kädestä kiinni, Huonomaku seisoi hämmentyneenä ja veti hetken päästä hitaasti kätensä pois kun Adonis jatkoi puheluaan (olihan se nyt outoa seistä käsikädessä miehen kanssa kun ei edes seurustella ja toinen vaan puhuu puhelimeen). Hetken päästä hän lopetti puhelun ja otti uudestaan Huononmaun kädestä kiinni ja pussasi molemmille poskille oman kulttuurinsa tyylisesti (hetki sulaa vahaa part 1).

Huonomaku oli ostanut ennakoon liput riviltä 5 paikat 1 ja 2 (Tennarin suurimmassa salissa oikein luksuspaikat) Adonis vitsaili puolivälissä salin rapusia ''Where are we going'' ja istuessa hän naureskeli ja totesi ''I will not tease you more''  (viitaten Adoniksen kommenttiin (sillä Huononmaun kommentin taka-ajatukset ovat selkeät) Huonomaku toteaa  tähän väliin ystvänsä Wikipedian avulla että ''When teasing is playful and friendly, and especially when it is reciprocal, teasing can be regarded as flirting ''), johon Huonomaku totesi ''I am the master of teasing'', samalla kun pieni piru Huononmaun olkapäällä iski silmää ja hihitteli, Adoniksen piruista ei tiedetä-, mutta oletettavasti hänellä on vain sädekehä pään ympärillä, joka loistaa kirkkaasti Jumalan näköetäisyyteen saakka.

 Sulaa vahaa part 2 & 3 olivat leffateatterissa kun Adonis kuiskaili Djangon leffan aikana kaksi kertaa ja tuo ihana miehen hengitys korvaan oli kauan kaivattua. Sulaa vahaa part 4 & 5 olivat, kun Adoniksen kaksi syvää hengitystä tuntuivat Huononmaun paljaalla käsivarrella.

Elokuvan loputtua ahdistava loppu läheni, Huonomaku kertoi kävelyn aikana Adonikselle kuinka Huonomaku pitää kauhuleffoista, johon Adonis vastasi ''Maybe we could watch sometime'' ja kun Huonomaku osoitti Vltavaa ja sanoi että tuo on kiva baari Adonis vastasi ''Maybe we could go sometime''. Ärsyttäviä puolueettomia kommenteja jotka eivät anna selkeää merkkiä mikä on homman nimi. Huonomaku on kyllä aikaisemmin pistänyt Huomioon, että Adoniksella ja Huonollamaulla on samanlaisia piirteitä, joten jos Adonis on yhtään kuin Huonomaku tämä odottaa että Huonomaku antaa Adonikselle jotain selkeitä merkkejä. 


Kuumottava loppuhuipennus päättyi jälleen poskisuudelmiin (tällä kertaa Adonis ehkä ihan antoi puolipusun poskille huulilla eikä vain koskettanut poskea poskella, mutta Huononmaun muistikuva ei ole selkeä). Poskisuudelma yliannostus on se mitä tämä on.



torstai 24. tammikuuta 2013

bedwetter

Koska mitään jännittävää ei tapahdu (vasta 2.2 tapahtumassa kun Adonis & co (eli adoniksen kaksi työkaveria)) tulee Huononmaun luokse viettämän iltaa, on aika miettiä taas niitä menneitä hyviä muistoja. Huonomaku sai kuulla jonkun aikaa sitten entisen panon Hra. Räkiksen matkatoverilta, että Huonomaku oli hänen sanojensa mukaan ollut huono pano. Se mikä asiassa ehkä on kaikista tyhmintä Räkiksen puolesta on se, että hän ei edes muista kyseistä tapahtumasta mitään. Ihan kaikille selkeyden vuoksi tämä kyseinen sessio oli ainoaa laatuaan siinä mielessä että Huonomaku totesi varsin suoraan, että nyt ei kyllä kemiat klikkaa laisinkaan eli eiköhän lopeteta ja hyvää yötä.

On jätkällä pokkaa- mennä puhumaan asioista joita ei edes muista, millään tasolla. Lisäksi, Huonomaku ei nyt kuitenkaan ole kuitenkaan se joka kusi lattialle. Kyllä, kusi lattialle (yön aikana..unissaan..ilmeisesti..Huonomaku ei nähnyt tätä tilannetta). Tuttavapiirissä on hyvinkin tiedossa se, että hra Räkis ja hänen Räkäinen veljensä ovat entisiä bedwettereitä, joten kyseessä on lähes varma analyysi.Hrrrrr

Ymmärrätte varmaan kuka saa ja mitä synttärilahjaksi.

tiistai 22. tammikuuta 2013

insinööriainesta?

Vaikka viikonlopun herkkyydestä on nyt selvitty, olo ei siltikään ole mitä mahtavin. Olo on vähän kuin ilmeisesti insinöörillä: kylmä ja sisältä kuollut. Kenties Huonossamaussa on insinööriainesta tai vähintäänkin on vaimomateriaalia insinöörille (tosin tämän artikkelin avulla voi miettiä kaksi kertaa  haluaako ylipäätään insinöörimiehen). Ystävänpäiväkin lähenee evvvvvk.

Ruotsalaisselvitys: Insinöörit ovat kylmiä ja sisältä kuolleita


Insinööriopiskelijat välittävät kanssaihmisistä vähemmän kuin esimerkiksi lääkäriopiskelijat, ilmenee Linköpingin yliopiston tutkijoiden selvityksestä.
Selvitykseen osallistui yli 200 opiskelijaa kuudelta eri opintoalalta. Se toteutettiin kyselylomakkeella, jolla selvitettiin muun muassa vastaajien mielikuvituskykyä, kykyä asettua toisten asemaan ja toisista henkilöistä välittämistä.

Insinööriopiskelijat eivät välittäneet muista ihmisistä ja heillä oli omia tunteita muita vähemmän, tutkimuksesta kirjoittava The Register summaa tuloksia. Sivuston mukaan tutkimus osoittaa insinöörien olevan kovasydämisiä ja tunteettomia ihmiskoneita.

Tutkijat huomioivat tuloksia tulkitessaan sen, että naiset ovat yleensä miehiä empaattisempia. Tämä ei kuitenkaan tuloksiin oleellisesti vaikuttanut, mutta lisäerojakin saatiin.
Tarkasteltaessa selvitykseen osallistuneita insinööriopiskelijoita tarkemmin ilmeni, että tietokonetekniikan alan opiskelijoiden vastaukset eivät poikenneet esimerkiksi hoitoalalle suuntautuneiden henkilöiden vastauksista. Sovelletun fysiikan opiskelijat sen sijaan olivat ”sisältä kuolleita”, kuten Register heitä luonnehtii. Tutkimuksessa ei ollut mukana kyseisten lisäksi muita insinöörialoja.

lauantai 19. tammikuuta 2013

When the Going Gets Tough, the Tough Get Going

What a day ihmiset, what a day. Tänään Huonomaku on saanut juosta ympäri etelä-suomea ja toivoa parasta. Lemmikit ovat kyllä sellaisia, jotka ajoittain aiheuttavat hieman liian suuria sydämentykytyksiä. Säikähdyksellä toistaiseksi selvittiin, mutta näin päivän päätteeksi on aikaa selvitellä syvempiä tuntemuksia. Myöskin tipattomuus ja herkuttomuus saa jäädä täksi illaksi, sillä yksi siideri ja pala pannukakkua on enemmän kuin ansaittu, sillä VPM eli vittu mitä paskaa.

Vaikka Huonomaku on sinut sinkkuuden kanssa (seksiäkään ei tarvitse hetkeen harrastaa Lontoo-episodin traumojen jälkeen), niin tänään tuli se tunne ja ymmärrys siihen, että olisipa joku jolle voisi kertoa ja joka tukisi. Kyllä, toki ystävät (ja vanhemmat) sitä tekevät ja Huonomaku on siitä enemmän kuin kiitollinen, mutta on kuitenkin eri asia miten lemmitty välittää ja rakastaa.

Tänään olisi ollut kiva jos olisi ollut joku jolle voisi laittaa viestiä tai soittaa ja kertoa miten paska päivä on ollut tai vaihtoehtoisesti miten ihana päivä on ollut. Tai että joku romanttisten tunteiden valloittamana kysyisi Huonoltamaulta, että mten menee ja kun ei mene niin tulisi ehkä jopa 'lohduttamaan'. Pähkinänkuoressa, se että joku aidosti välittää.

Ps. päivän opetuksena on myös se että jälkikasvun teko ja odotus ei ole helppoa, silloin jos joskus on parempi olla joku kaksilahkeinen rinnalla, jos tukea tarvitsee!




torstai 17. tammikuuta 2013

to ksereis m'areisis

Hohhoijjaa, omalla tavallaan säälittävyyden huipulla.  Noh, jos jotain niin kreikkaa on tultu opeteltua (luonnollisesti vain hyödyllisiä sanoja), onhan sitä tyhmempiäkin tapoja viettää iltoja. Alla hyödyllisten sanojen opetusbiisi. ''Sinä tiedät, että pidän sinusta'' ja sitä rataa.


Pilvilinna on kuitenkin välillä ihan jees (ainakin niin kauan kun Adonis ei tiedä), kyllä sitä todellisuutta on ihan tarpeeksi tässä ajoittain nähtykkin... Adonis nyt vain vaikuttaa ihanalta, ('ikävä kyllä') hän on edelleen yhtä kohtelias ja pitää huolen kaikesta- ostaa juotavaa, tuo tuolin jos tarve, avaa oven etc etc. etc Huohhhhhhhh ei tälläistä kohtelua suomalaisten miesten jälkeen voi ymmärtääkään. Olo on sekava, erittäin sekava. 


tiistai 15. tammikuuta 2013

Teerenpeliä vol. 2

Viikot vierii, mutta kilot ei :( Anyway, lauantaina oltiin vesilinjalla Teerenpelissä Nti.Kullan kanssa. Yllättävän monta vanhempaa (43v muusikko ja x-ikäinen Tamperelainen) tuli juttelemaan- kumpikin tälläkertaa kuitenkin ilmeisesti heteroja ja yksin baarissa. Jonkinlaista edistystä siis. 

Huonomaku ja Nti. Posti olivat juuri lähdössä, kun Adonis ja hänen ystävänsä olivat sattumalta tulleen baariin. Kiitos kreikkalainen jumala, joka olet ehkä olemassa! Huonomaku ei voi vaan yksinkertaisesti ymmärtää miten voi olla olemassa niin kohtelias mies. Suomalaisten kundien jälkeen jo pelkkä mieheltä saatu kohteliaisuus tuntuu hyvältä. Ja tietenkin se, että jotain kiinnostaa millainen olet ja ihan itsenäisesti kyselee ja ottaa selvää.

Ilmeisesti, Huonomaku on tehnyt jonkinsortin vaikutuksen Adonikseen ja vaikuttaa siltä että tämä tahtoo ottaa selvää Huonostamausta. Adonis on myös maininnut viestissään kahvittelun meren äärellä joka on kreikkalaisille tietojen mukaan pyhä asia ja hyvä asia että hän mainitsi sen. Lisäksi lauantaina hän pääsi heittämään lievän seksivitsin ja kosketteli kyllä huomattavasti enemmän kuin viimeksi. Pidetään siis jäitä vielä hatussa (ja selvitellään kulturellisia flirtti-eroja), mutta kerrankin positiivisella mielellä eteenpäin.

Miten kohtelias mies pyytää poistumaan

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Namu

Viikko on taas vyörähtänyt hirvittävää vauhtia. Huonomaku on aloittanut uuden terveellisen vuoden johon sisältyy tähän mennessä 0.5l viiniä koko tammikuulta.. Huuhhhuh. Kiitos tästä Akulle ja Lontoon keikalle jonka 'you're yummy' kommentti sängyssä motivoi kummasti. Oli muuten aikamoinen poika puhumaan punkassa (sillä aikaa kun se tappaja kieli ei ollut kurkussa- on muuten nyt todistettu että Brittijätkillä on käärmekielet, Blondi oli joutunut myös uutena vuotena erään uhriksi ja yritys tukehduttaa oli ollut ilmeisen kova), Huonomakukin pääsi toteamaan yhdessä vaiheessa kesken sänkyleikkien ''shut up''..

Kuitenkin yummy on sana jota ei tästä lähtien haluta kuulla enää sängyssä, sillä se viimeistään vei fiilikset, joten kuntokuurilla ja suhteellisen tiukalla ruokavaliolla mennään. Näin yhden viikon jälkeen Huonomaku voi sanoa, että henkinen hyvinvointi on kyllä myös paljon paremmalla tasolla, hyvin harva asia ottaa päähän :)

Tätä laulua en enää tahdo kuulla päässäni kesken seksileikkien... hrrrr

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

2012 opetukset

Karkausvuosi oli uskomusten mukaan suhteellisen ässistä, mutta onneksi aina oppii jotain.

Tänä vuonna pistetään ainakin miehet tekemään töitä. Huonomaku pyrkii välttämään miesten deiteille pyyntiä, sillä kuten viimeisessä kirjoituksessa Huonomaku totesi, että vaikka se teoriassa on heistä kivaa, niin käytännössä se ei kuitenkaan toimi. Miehet ovat kuitenkin vielä sen verran alkukantaisia, että kenties he kaipaavat sitä 'in charge' asemaa. Tehkööt siis miehet välillä ne työt, Huonomaku voi sillä aikaa keskittyä johonkin muuhun- eli oman kropan kiinteytykseen.



Toinen asia jonka Romeo opetti, on se että ei pidä olla liian myötäilevä. Romeon kohdalla homma taisi mennä siihen, että koska Huonomaku oli niin innoissaan ja aina valmis näkemään Romeota, kun tälle sopi niin loppupeleissä Huonomaku löysikin itsensä leikin keskeltä, jonka vain ja ainoastaan pystyi voittamaan Romeo. Hommahan menee hyvin useasti niin, että naiset myötäilevat omaa elämäänsä sen mukaan miten miehelle sopii, jotta yhteistä aikaa olisi mahdollisimman paljon, mutta kun mies päättääkin että hän ei tänään jaksa nähdä naista(an), niin nainen jää automaattisesti toiseksi. Pointtina, ei ole olla liian vaikea, mutta kuitenkin muistaa se että kaikkeen ei tarvitse suostua ja että oma elämäkin tulee olla, kuitenkin kaverit on se mikä jää kun parisuhde pettää. Jos mies samantien tottuu siihen että nainen on aiva valmis tapaamaan kun hän sitä ehdottaa, niin ikävän helposti homma meneekin siihen että päivähengailut jää ja iltaisin tullaan yökylään ja aamuisin mies lähtee tekemään omia juttujaan. Vaikka nyt juhlimme vuotta 2013, niin naisen euro on vielä ikävä kyllä se 80senttiä..



Kolmanneksi, Huonomaku ei enää meinaa harrastaa turhaa seksiä. Lontoo opetti yhtä sun toista, mutta ikävä kyllä jätti Huononmaun suuhun ja faktan että ainakaan Huonomaku ei oikeastaan saa suurempaa nautintoa 'pelkästä' seksistä. Jos näin yliliioteltuna itse aktin täytyy olla tunteetonta pornoleffaa jänismäisellä pamputuksella, niin olkoot ja parempi olla ilman. On sitä sen verran tässä elämässä tullut jo runtattua, että sakset voi laittaa hetkellisesti kiinni, tai ainakin miettiä kaksi kertaa kenelle niitä availee.



lauantai 5. tammikuuta 2013

Uuden vuoden kujeet

Uuden vuoden aatto tuli ja meni. Vaikka suhteellisen sivistyneesti Huonomaku olikin, pikku mokalta ei tietenkään voitu välttyä. Heti kun Huonomaku jäi yksikseen tuli loistoidea lähettää viesti Romeolle, Nti Postille ja Nti Kullalle tästä myös erityis'kiitos' kannustuksesta (pistetään se heidänkin kännin piikkiin).. Ja koska tämä blogi perustuu rehelliseen elämään ja rehellisiin kämmäyksiin tässä se tulee, Huononmaun viestittely Romeolle:

H: I just still think about you
R: Mmm.. oon Tukholmas
H: Noh ei ehkä sillein, tulin takas eilen Lontoosta.. Ja en tiedä unohtaako vau ei
R: Grr.. Grauh
R: ,grrr

Kyllä, Huonomaku tietää- EI OLISI PITÄNYT, mutta tehtyä ei saa tekemättömäksi ja onneksi kuitenkin tuossa ensimäisen Grr:n kohdalla Huonomaku totesi ja kysyi itseltään ''ei helvetti mitä minä teen- nyt loppuu''. Teinihelvetti ja 'teini'pojat jääkööt viimevuoden puolelle.


Moving on. Uudenvuoden päivä sujui mukavasti, naureskellen ylläolevalle erittäin sekavalle viestittelylle, mutta vielä parempi piristys päivään oli Adoniksen viesti. Huonomaku on tehnyt itselleen lupauksen ottaa vähän chillimmin miesten suhteen ja keskittyä oman kropan haltuunottoon ja kuntoutukseen (tankotanssitunnit alkavat maanantaina). Adoniksen viesti oli jälleen kohtelias ja tietenkin on mukava saada viesti jossa lukee ''I look forward to seeing you soon'', mutta lupauksen mukaisesti Huonomaku pitää päätä kylmänä ja vastasi omasta mielestään erittäin hyvin ja kohteliaasti takaisin.

Treffit olisi kivat, mutta Huonomaku on tullut siihen tulokseen, että jättää itse kyselyt miehille. Miksi? 1. Huonomaku ei jaksa enää pohtia mitä missä ja milloin ja miksei hra. lämpene 2. Loppupelissä, vaikka miehet teoriassa pitävät siitä että naiset pyytävät heitä ulos on se kuitenkin todellisuudessa heistä hieman ahdistavaa.




tiistai 1. tammikuuta 2013

seksi ei ole ikinä vain seksiä

Hyvää ja parempaa uuttavuotta kaikille!

Ei näin tänä vuonna ;) 

Viime viikolla Huonomaku lähti Lontooseen tapaamaan 10vuoden takaista ystäväänsä/tämän entistä ’poikaystävää’ (jos sitä nyt voi siksi kutsua, koska molemmat olivat silloin hyvin nuoria ja ainoa mikä saavutettiin oli first base).. 10-vuotta sitten Huonomaku ’jätti’ Akun koska tämä oli eräällä tavalla liian painostava, eikä oikein ikinä kuunnellut. (Esimerkiksi- kun Huonomaku pisti hommat poikki vuonna nakki nousi hirveä haloo ja keskustelun tarve)..

Ilmeisesti keskustelun tarve ei todellakaan ollut kadonnut minnekään, sillä Akulla oli jatkuvasti jotain sanottavaa- se mikä oli Huonollemaulle pelkkää seksiä (kuten sovittiin) tarvitsi häneltä myös syvällistä pohdintaa seuraavana ja sitä seuraavana päivänä. Myöskin jatkuvalla syötöllä Aku lateli totuuksia siitä miten Huonomaku on sievistelijä ja kuinka he eivät olekaan ilmeisesti niin hyviä ystäviä kuin hän luuli jne jne jne. Hyvä on Huonomaku ei ehkä ollut parhaimmillaan ja olisi voinut käyttäytyä paremmin ,mutta Akusta on tullut jotain mitä Huonomaku ei voi sietää. Epärehellistä työtätekevä, naisia esineistävä mies, jonka luulot ovat turhan korkealla ja raha liian tärkeää.

Huonomaku sai kuunnella kaksi 20minuutin saarnaa siitä, kuinka Huonomaku oli harrastanut friends with benefits seksiä väärin ja liian ’romanttisesti’’, joka kuulemma se sekoitti Akun peniksen (never heard that one before).. Pelisäännöt olivat selvät: kaksi kaveria, jotka harrastavat seksiä no strings attached, mutta ilmeisesti silloin täytyy panna pupun tahdilla niin että aivot lentävät tahdissa ikkunasta ulos..

Pienenä lisähuomiona kännissä aina tulee lipsahduksia, huomattavin tässä oli Akun ’’i love you’’ toistelu, mutta Huonomaku piti säännöistä kiinni ja pisti iloveyouttelut seuraavana päivänä, kuten kuuluikin, kännin piikkiin ja antoi asian olla, onneksi Aku kuitenkin onnistui kaivaa tämänkin asian esille toisessa saarnassaan.

Naiselle epäluonnolliseen tyyliin Huonomaku oli siis onnistunut sulkemaan tunteet totaalisesti seksin ulkopuolelle (kuten siis oli tarkoituskin, mutta harvoinhan se todellisuudessa onnistuu)- tällä kertaa miehelle se oli selkeä kitisemisen aihe.