sunnuntai 6. tammikuuta 2013

2012 opetukset

Karkausvuosi oli uskomusten mukaan suhteellisen ässistä, mutta onneksi aina oppii jotain.

Tänä vuonna pistetään ainakin miehet tekemään töitä. Huonomaku pyrkii välttämään miesten deiteille pyyntiä, sillä kuten viimeisessä kirjoituksessa Huonomaku totesi, että vaikka se teoriassa on heistä kivaa, niin käytännössä se ei kuitenkaan toimi. Miehet ovat kuitenkin vielä sen verran alkukantaisia, että kenties he kaipaavat sitä 'in charge' asemaa. Tehkööt siis miehet välillä ne työt, Huonomaku voi sillä aikaa keskittyä johonkin muuhun- eli oman kropan kiinteytykseen.



Toinen asia jonka Romeo opetti, on se että ei pidä olla liian myötäilevä. Romeon kohdalla homma taisi mennä siihen, että koska Huonomaku oli niin innoissaan ja aina valmis näkemään Romeota, kun tälle sopi niin loppupeleissä Huonomaku löysikin itsensä leikin keskeltä, jonka vain ja ainoastaan pystyi voittamaan Romeo. Hommahan menee hyvin useasti niin, että naiset myötäilevat omaa elämäänsä sen mukaan miten miehelle sopii, jotta yhteistä aikaa olisi mahdollisimman paljon, mutta kun mies päättääkin että hän ei tänään jaksa nähdä naista(an), niin nainen jää automaattisesti toiseksi. Pointtina, ei ole olla liian vaikea, mutta kuitenkin muistaa se että kaikkeen ei tarvitse suostua ja että oma elämäkin tulee olla, kuitenkin kaverit on se mikä jää kun parisuhde pettää. Jos mies samantien tottuu siihen että nainen on aiva valmis tapaamaan kun hän sitä ehdottaa, niin ikävän helposti homma meneekin siihen että päivähengailut jää ja iltaisin tullaan yökylään ja aamuisin mies lähtee tekemään omia juttujaan. Vaikka nyt juhlimme vuotta 2013, niin naisen euro on vielä ikävä kyllä se 80senttiä..



Kolmanneksi, Huonomaku ei enää meinaa harrastaa turhaa seksiä. Lontoo opetti yhtä sun toista, mutta ikävä kyllä jätti Huononmaun suuhun ja faktan että ainakaan Huonomaku ei oikeastaan saa suurempaa nautintoa 'pelkästä' seksistä. Jos näin yliliioteltuna itse aktin täytyy olla tunteetonta pornoleffaa jänismäisellä pamputuksella, niin olkoot ja parempi olla ilman. On sitä sen verran tässä elämässä tullut jo runtattua, että sakset voi laittaa hetkellisesti kiinni, tai ainakin miettiä kaksi kertaa kenelle niitä availee.



2 kommenttia:

  1. Hei Huonomaku. Sulla on kiva blogi & hyvät jutut. Pidän tyylistäsi. Itseironisia totuudenetsijöitä ei ole koskaan liikaa ja olet pystynyt välttämään kyynisyyden karikot. Keep on :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenteista :) viimein joku ymmärtää! Ylhäältä aina putoaa, mutta kyllä sitä aina ylös kiivetään!

      Poista