It's always about a boy.

Meistä jokainen toivoo jotain joka miellyttää. Yleensä meistä jokainen saa jotain joka miellyttää. Jokaiselta meistä joskus otetaan jotain pois joka olisi ehkä voinut olla miellyttävää. Jonka jälkeen herättelemme äärettömiä toiveita siitä että tämä joku miellyttävä asia voisi joskus vielä palata tiellemme. Toivossa on hyvä elää, mutta todellisuutta ei pidä unohtaa. 

Huonollamaulla on jotenkin oman, ja muutaman muun, kantapään kautta opittu olo siitä, että naiset antavat paljon enemmän anteeksi ja suostuvat ymmärtämään suurempia määriä dataa kuin miehet. Mies on ehkä (tieto)kone, mutta nainen on kovalevy jota ilman mikään ei toimi.

 

 X-määrä vuosia taaksepäin Huonomaku oli kiehtoutunut yhteen poikaan heti ensisilmäyksestä saakka. Kävipä niin onnekkaastikkin, että Huonmaku sai hänet johdatettua meduusan lailla verkkoonsa, mutta luonnollisesti meduusalle kävi katalasti. Promises promises, empty promises. Huonomaku ei tiedä kuinka monta kertaa se täytyy itselleen todistaa, että joskus vaan kannattaa olla yrittämättä yhtään mitään. Uranaiset hoi, jos tarkkoja ollaan, niin ei käy päinsä sillä elämästähän ei tuolla asenteella varmastikkaan tule yhtään mitään ;) 

Takaisin tarinaan. Huonomaku siis pyysi tarinan poikaa ulos monesti, mutta vastauksena syvä hiljaisuus. Meni vuosi, meni kenties toinen, ja tarinan poika heräsi henkiin hiljaisuudesta (ironista että Romeon suhteen kaava oli lähes sama- Huononmaun maku ei vaan yksinkertaisesti petä). Nyt poika ei mitään muuta teekkään kuin kysele perään ja millon mennään, mutta Huonomaku ei vaan ymmärrä. Miksi nyt, miksei muutama vuosi sitten?