Kaikessa yksinkertaisuudessaan, how hard can it get

Lähiaikoina Ian Van Dahlin- Castles in the Sky on löytänyt tiensä soittolistalleni, jota olenkin avo-autolla, peililasit päässä, cruisaillessani pitkin etelä-suomen motareita miettinyt mitä lyriikat hakevat ja tarkoittavat.

Kun Huonomaku piti eräästä ja eräs piti Huonostamausta haaveet vähemmän tylsistä koti-illoista saivat hetkellisesti toivoa. Kuitenkaan, hommahan eivät menneet aivan nappiin. Se missä tarkalleen ottaen meni pieleen on liian monimutkainen asia setvittäväksi. Nyt olemme siinä tilanteessa, että molemmat varmasti ajattelevat toisiaan, mutta homma on vaan s-e-i-s. Huonomaku on niin kyllästynyt tilanteeseen, että ei edes tiedä haluaisiko törmätä kyseiseen herraan ja jos törmäisi herra tulisi kuulema hpidella jääkuningatar tyylisesti.

Huonomaku ei ole koskaan pitänyt mykkäkoulumaisesta toiminnasta, mutta ilmeisesti suomalaisten (ja rankalaisten, ehkä siis maailman kaikkien) miesten kanssa ei ole muuta vaihtoehtoa. Honesty is the best policy on ehkä yksi tunnetuimmista sanonnoista maailmassa, mutta rakkaudessa (ja monessa muussa asiassa) rehellisyys ei todellakaan kannata tai ainakin ajatukset kannattaa pitää vain ja ainoastaan omassa pikku päässä. Eläköömme siis kaikki valheessa (vedoten hulluuteen), sillä sillähän tämä maailma paranee.

Luulisi, että kun on olemassa kaksi ihmistä jotka molemmat pitävät, tai ainakin joskus pitivät toisistaan hyvinkin paljon, tuloksena olisi yksinkertainen 1+1=2 ja elämä pilvilinnassa voi alkaa. Kuitenkaan, tämähän ei nyt ole näin ja Huonomaku siis joutuu aloittamaan uuden pilvilinnan rakennus urakan, heti kun syy sellaiseen löytyy.