maanantai 6. elokuuta 2012

työnarkkarin arki on huomattavasti tuottoisampaa


Hyvää naamantaita!

Huonomaku on lopettanut toilailut ja on ahkerasti työelämässä. Tänään takana aivan liian monen tunnin päivä ja yksi Belgialainen miekkonen, joka ei kyllä saanut tänään muuta kuin bussilipun ;)

Huonomaku kävi myös kuuntelemassa ystävänsä Goottilesbon sekoiluja ja yhteistuumin tuli todettua että parisuhdetta ei pelasteteta yllättävän ällöttävillä yllärihyökkäyksillä. Asiahan kantaa juurensa siitä että aikoinaan Huononmaun exä-Mösjöö tuli oven taakse koputtelemaan ja istuskelemaan 3h ajaksi vaaleanpunainen ruusukimppu käpälässä. Huonomaku tuli kotiin vasta monta tuntia sen jälkeen kun Mösjöö oli lähtenyt ja tuolloin olo oli ahdistava. Goottilesbon ikkunan taakse oli ilmestynyt Herra Tossu, aamupala repussa, pyytelemään anteeksi. Eikö ole hieman ahdistava tunne, kun joku tulee kutsumatta koputtelemaan ja odottelemaan? Ja Tossun kanssa täytyy ottaa vielä huomioon ettei Goottilesbo ole ehtinyt kuin runtata tätä vasta kuukauden.



Huonomaku on todennut että nyt keskitytään töihin, jotta tulevaisuudessa on sitten rahaa escortteihin kun tekee mieli ja tarvitsee kulissi-kavaljeeria. Joku vakituinen kakslahkeinen joka ryömii perässä inisten ei sovi aikatauluun. Myöskään lapset eivät kiinnosta, mielummin otan marsun.


2 kommenttia:

  1. Unohdit mainita sen tärkeimmän jutun, mutta ehkä vaan parempi et pidetään se salassa ;)

    -Goottilesbo

    VastaaPoista
  2. Näinpä, mitään ei ole unohdettu, mutta jotkut asiat eivät vain kuulu kaikkien...jaettavaksi ;)

    VastaaPoista