Rehelisyys kannattaa(ko)?

Onko kukaan muu koskaan katsonut Satuhäitä, Häät sulhasen tapaan, Neljät Häät tms. ohjelmia ja miettinyt what the fuck is wrong with me, kun nuokin kerran löytävät kumppaninsa? Kyllä, minä olen, ja tässä (ei omassa) häähumussa katson edelleen ja nautin punaviinin suomista lamauttavista hetkistä.

Olenko liian itsenäinen? Uraorientoitunut? Hankala? Vai muuten vain vittumainen? No, itse en usko että olen näistä yhdestäkään mitään sen enempää kuin toistakaan. Kyllä olen itsenäinen, kyllä minulle urani on tällä hetkellä tärkeämpi asia kuin lasten 'tekeminen', kyllä olen luonteeltani keskivertosuomalaista erilaisempi ja hankalampi, mutta pitääkö näitä asioita nyky-yhteiskunnassa hävetä? Onko ainoa suotava tapa löytää mies, olla yksinkertainen ja helppo ihminen, joka tulee toimeen kaikkien kanssa.?Täytyykö kaiken olla massaan soveltuvaa soopaa, johon ei saa olla kunnon mielipidettä?

Miehethän hyvin usein korostavat, että naisen tulisi pystyä tehdä omia päätöksiä ja osata olla itsenäinen, sillä sehän on 'seksikästä'. Ei, en ole rekkalesbo, vaikka osaan vaihtaa lampun ilman miehen apua, mutten kuitenkaan suostu näyttämään lampaalta ja helpolta syötiltä baarissa.

Elämä on kummallista aikaa ja maailma on kummallinen paikka. Tuomas Ebuske sanoi että Suomessa pääsee harvinaisen pitkälle uralla kunhan pitää suunsa kiinni oikeissa paikoissa. Näinhän se on, rehellisyys ei aina kannata- edes parisuhteessa. Mistä tiedän?- Kuinka moni on itse sanonut tai kuullut kaverinsa suusta (viitaten poika/tyttöystäväänsä) ''Ei/Ethän/Eihän sitten kerrota X:lle''?

''Vittu mitä paskaa. En jaksa enää kuunnella''- Sebastian Stubb, 2011