sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Erittäin (potentiaalinen) mulkku

Etsin itselleni kunnollista aviovaimoa.

02.01.2012 - 18:21
Tänään on tullut kuluneeksi seitsemän vuotta siitä, kun edellinen vaimoni otti Jumalan sanan vastaisesti minusta avioeron. Katson siis ajan olevan kypsä uuden aviovaimon etsimiselle.
Minä, Sakarias Lehtomäki, haen tällä ilmoituksella itselleni aviovaimoa. Aviovaimon tulee suorittaa koko loppuelämäni ajan nuhteettomasti Jumalan hänelle määräämät aviovelvollisuudet, joihin kuuluvat vähintään yhden miespuolisen jälkeläisen synnyttäminen, kaikki kodinhoitoon ja edellämainitun lapsen varhaiskasvatukseen liittyvät työt ja aviomiehen tahdon ehdoton totteleminen kaikissa asioissa.
Aviovaimoehdokkaan on täytettävä seuraavat ehdot:
                 
1 § Henkilö on kiistattomasti naispuolinen ja ikänsä puolesta hedelmällisessä naimisiinmenoiässä eli 18-25-vuotias. Hänellä ei saa olla takanaan aiempia avioliittoja, seksisuhteita eikä asuinkumppanuuksia verisukulaisiin kuulumattomien miespuolisten henkilöiden kanssa. Itsesaastutuksen eli masturbaation harjoittaminen ja kaikenmoiset immenkalvon rikkoutumiseen johtaneet tapahtumat lasketaan tässä pykälässä seksisuhteiksi.
2 § Henkilöllä ei saa olla minkäänlaisia aviovelvollisuuksien suorittamisen estäviä henkisiä tai ruumiillisia vammoja.
3 § Henkilö on kansalaisuudeltaan suomalainen eikä hänellä ole koskaan ollut minkään muun maan kansalaisuutta.
4 § Henkilö on rotutaustaltaan pohjoismainen ja hänen kalloindeksinsä on Retziuksen määritelmää käyttäen vähintään 75. Hyvin tummat hiukset, ruskeat silmät, silmien mongolipoimu kuten myös suvussa esiintyvät perinnölliset  mielisairaudet sulkevat henkilön ulos rotumääritelmän piiristä. Hänen on oltava kätisyydeltään yksiselitteisesti oikeakätinen.
5 § Henkilön äidinkieli on suomi, jota hän osaa sekä puhua että kirjoittaa virheettömästi.
6 § Henkilö on ollut lapsuudesta asti ollut jäsenenä kristillisessä seurakunnassa. Seurakunnan vaihtaminen hyväskytään, kunhan se on tapahtunut korkeintaan yhdesti ja hyvin perustellusta uskonopillisesta syystä. Henkilön ei saa olla ns. tapakristitty, vaan hänen tulee pitää Raamattua ehdottomana ja ylimpänä, kirjaimellisesti paikkansa pitävänä auktoriteettina uskonnollisissa, luonnonhistoriallisissa ja kaikissa muissakin asioissa. Henkilöllä tulee olla myös omakohtaisia kokemuksia jumalallisista näyistä tai kielilläpuhumisen kaltaisista armolahjoista, joilla Jumala osoittaa hänen uskonsa totisuuden.
7 § Henkilön nykyinen asuinpaikkakunta on sadan kilometrin säteellä hänen syntymäpaikkakunnastaan, eikä hän ole koskaan asunut yhtäjaksoisesti puolta vuotta (6 kk) pitempään tätä kauempana syntymäpaikkakunnastaan. Henkilön molemmille vanhemmille asetetaan sama vaatimus. Lisäksi henkilön on puhuttava asuinpaikkakuntansa elävää paikallismurretta sujuvasti ja virheettömästi.
8 § Henkilö ei ole koskaan asunut yli 6 kuukauden yhtäjaksoista aikaa muualla kuin biologisten vanhempiensa luona. Hänen ei myöskään saa olla koskaan poistunut Suomen Tasavallan maa-alueelta kahta viikkoa (14 vuorokautta) pitemmäksi yhtäjaksoiseksi ajaksi.
9 § Henkilö ei ole koskaan elämänsä aikana harjoittanut seuraavia syntisiä tekoja: päihdyttävien aineiden käyttäminen (kofeiini pois lukien), maallisen musiikin vapaaehtoinen kuunteleminen, saatanallisiin ja haureellisiin asioihin viittaavien kirosanojen käyttäminen.
10 § Henkilön ei saa olla tarpeettoman voimakkaasti kiinnostunut asioista, jotka Jumala on sanassaan määrännyt yksinomaan miesten asioiksi. Näihin asioihin kuuluvat maanpuolustus, miehiset ammatit, korkeampi sivistys, politiikka ja kotitalouden ulkopuoliset tekniset laitteet. Äänestäminen lasketaan tarpeettoman voimakkaaksi kiinnostukseksi politiikkaa kohtaan, ajokortin ajaminen kiinnostukseksi naisilta kiellettyjä teknisiä laitteita kohtaan ja lukion suorittaminen kiinnostukseksi korkeampaa sivistystä kohtaan. Hänen lakisääteinen oppivelvollisuutensa on kuitenkin oltava suoritettu kaikkien aineiden vähimmäiskeskiarvolla 8.0.
11 § Henkilö ei ole koskaan harjoittanut ruokavaliota, joka poikkeaa merkittävästi Elintarvikeviraston määrittelemästä ruokaympyrästä. Myös laktoosittoman maidon ja muiden ns. allergiatuotteiden käyttäminen lasketaan ruokaympyrän laiminlyönniksi. Myös muut vihervasemmistolaiset mädätykset ovat ehdottomasti kiellettyjä.
12 § Henkilölle ei ole koskaan langetettu sakkoa tai muutakaan tuomiota, hän on hoitanut raha-asiansa aina moitteettomasti eikä ole koskaan rikkonut asuintalonsa järjestyssääntöjä. Hän on aina pukeutunut siististi ja  säädyllisesti eikä ole koskaan laiminlyönyt peruskohteliaisuuksia, joihin kuuluvat mm. tervehtiminen, kiittäminen ja anteeksipyyntö asiaankuuluvissa tilanteissa. Alle 12-vuotiaana tapahtuneet tämän pykälän rikkomukset eivät tee puolisoehdokkaasta kelvotonta, mikäli vanhemmat ovat tällaisissa tilanteissa aina antaneet henkilölle asiaankuuluvan selkäsaunan.
Kaikkiin hakemuksiin on liitettävä lääkärintodistus neitsyydestä ja täydellisestä terveydentilasta, kopio peruskoulun päättötodistuksesta sekä todistus kristillisen seurakunnan jäsenyydestä.
Niiden henkilöiden ylle, jotka lähettävät minulle hakemuksen mutta eivät täytä jotakin edellä esitetyistä vaatimuksista, tullaan rukoilemaan asianmukainen rangaistus, esimerkiksi spitaaliin sairastuminen tai seitsemän vuoden onnettomuus. Mikäli hakemus lisäksi sisältää lainvastaisia osia, niistä tullaan tekemään asiaankuuluvat rikosilmoitukset.
Hakemusten vastaanottaminen alkaa välittömästi ja päättyy myöhemmin määriteltävänä ajankohtana, joka ilmoitetaan tässä WWW-päiväkirjassa. Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä, ja ne voidaan toimittaa joko sähköpostitse, kotiosoitteeseeni tai avoimina kirjeinä tämän kirjoituksen kommenttiosiossa.
Kaikkien ehdokkaiden ja heidän vanhempiensa luona tullaan vierailemaan henkilökohtaisesti, missä yhteydessä arvioidaan kunkin ehdokkaan kunnollisuusaste. Arviointitapahtumaan sisältyy mm. rotuopillisia mittauksia ja kristillisten uskonkirjen sisältöä käsittelevä läksynkuulustelu.
Avioelämään liittyvistä ohjeista ja määräyksistä tullaan antamaan tarkempaa tietoa myöhemmin.




1 kommentti:

  1. Moi :D nää sun jutut on kyllä loistavia! terveisin titityy

    VastaaPoista